Tässä blogissa kustantaja kirjoittaa pienkustantajan arjesta
Tässä blogissa kustantaja kirjoittaa pienkustantajan arjesta, lukemistaan kirjoista sekä kustantamon teemoista: unohdetuista naiskirjailijoista ja muista vaille ansaitsemaansa huomiota jääneistä naisista. Ja välillä vähän muustakin.
Miten oikeaan Virginia Woolf osuikaan julistaessaan vuonna 1929 pamfletissaan Oma huone, että voidakseen kirjoittaa kirjoja nainen tarvitsee rahaa ja oman huoneen. Toive työrauhasta ja omasta tilasta on tietenkin universaali, tuttu muillekin
Maailmantilanne pitää ajatukset Ukrainassa. Jatkuvan sotauutisoinnin oheen alkaa kuitenkin kaivata toistakin näkökulmaa. Mikäpä avaisi vieraan maan kulttuuria ja historiaa paremmin kuin kaunokirjallisuus. Mutta onko ukrainalaista kirjallisuutta suomennettu? Eipä juuri. Ukrainaksi kirjoittavilta
On ihanaa tehdä löytöjä kirjaston, kirjakaupan tai antikvariaatin hyllystä, löytää jokin kiinnostavalta vaikuttava kirja, josta ei ole koskaan kuullutkaan, tai kirja, josta on kuullut paljonkin mutta jota ei ole koskaan pidellyt
Mozart, Mendelssohn, Wordsworth. Tunnettuja nimiä, mutta mitä ovatkaan etunumet? Wolfgang Amadeus, Felix ja William – vai Maria Anna, Fanny ja Dorothy? Mozartin nimen kuullessaan ajattelee automaattisesti Wolfgang Amadeusta, mutta tuolla kaikkien
Naisfilosofi on kuin naispresidentti tai naispääministeri, toisin sanoen sen verran harvinainen, että tarvitsee nais-etuliitteen. Tai ehkä ei sittenkään. Naisfilosofeille vain on käynyt kuten niin monien muidenkin alojen naisille: he ovat jääneet
Kun esittää jonkin sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvän väitteen, vaikkapa että naiset ovat kirjallisuuden historiassa jääneet miesten varjoon, tulee asettaneeksi päänsä pölkylle. Väite tyrmätään tai vähintäänkin kyseenalaistetaan, ellei tueksi ole esittää kovia
