Maailmantilanne pitää ajatukset Ukrainassa. Jatkuvan sotauutisoinnin oheen alkaa kuitenkin kaivata toistakin näkökulmaa. Mikäpä avaisi vieraan maan kulttuuria ja historiaa paremmin kuin kaunokirjallisuus. Mutta onko ukrainalaista kirjallisuutta suomennettu?

Eipä juuri. Ukrainaksi kirjoittavilta kirjailijoilta on suomennettu ainoastaan neljä kirjaa, ja niistäkin vain kaksi 2000-luvulla: Juri Andruchovytšin Perversio (2000, suom. Eero Balk) ja Vasyl Koželjankon Hopeinen hämähäkki (2006, suom. Eero Balk). Edellinen on absurdi seikkailutarina länteen haluavasta ukrainalaiskirjailijasta ja jälkimmäinen dekkarin ja veijariromaanin yhdistelmä, jonka teemana on monikulttuurisuus. Ne kaksi muuta ovat 1800-luvulla eläneen Ukrainan kansallisrunoilijan Taras Ševtšenkon runokokoelma ja ukrainalaissyntyisen elokuvaohjaajan Oleksandr Dovženkon 1960-luvulla kirjoitettu omaelämäkerrallinen teos.

Lisäksi on suomennettu Ukrainan tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvan mutta venäjäksi kirjoittavan Andrei Kurkovin Kuolema ja pingviini (2006, suom. Eero Balk), tragikoominen tarina epäonnisesta kirjailijasta ja hänen lemmikkipingviinistään.

Miehiä kaikki…

Ulkoukrainalaisia eli Ukrainassa syntyneitä mutta jossain muussa maassa eläviä – ja usein uuden kotimaansa kielellä kirjoittavia – kirjailijoita on suomennettu hieman enemmän, ja heidän joukostaan löytyy naisiakin. Itse asiassa ennen kaikkea heitä. Yksi on vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Svetlana Aleksijevitš, joka on syntynyt Ukrainassa mutta elänyt suurimman osan elämästään Valko-Venäjällä ja kirjoittaa venäjäksi. Häneltä on suomennettu kolme kirjaa: Tšernobylista nousee rukous (2000, suom. Marja-Leena Jaakkola), Sodalla ei ole naisen kasvoja (2017, suom. Pauli Tapio) ja Neuvostoihmisen loppu (2018, suom. Vappu Orlov). Kirjat ovat laajoihin haastatteluaineistoihin perustuvia dokumenttiromaaneja, mitä selittää kirjailijan toimittajatausta.

Ukrainalaista syntyperää on myös Englannissa asuva ja englanniksi kirjoittava Marina Lewycka. Hänen esikoisteoksensa Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (2006, suom. Vesa Suominen) oli kansainvälinen menestys, joka sai paitsi kosolti lukijoita myös useita palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Häneltä on suomennettu kolme muutakin kirjaa. Lewycka käsittelee humoristissa kirjoissaan mm. siirtolaisuutta ja Euroopan lähihistoriaa.

Niin ikään englanniksi kirjoittaa Yhdysvalloissa asuva Sana Krasikov, joka syntyi Ukrainassa, vietti varhaislapsuutensa Georgiassa ja muutti 8-vuotiaana perheensä mukana Yhdysvaltoihin. Häneltä on suomennettu novellikokoelma Vielä vuosi (2009, suom. Helene Bützow), jossa kuvataan emigranttien elämää.

Ukrainalais-puolalainen Katja Petrovskaja asuu Berliinissä ja kirjoittaa saksaksi. Hänen kirjansa Ehkä Esther (2015, suom. Ilona Nykyri) on omaelämäkerrallinen ja kertoo omien juurien tutkimisesta avaten samalla Euroopan 1900-luvun väkivaltaista historiaa.

Odessassa vuonna 1954 syntynyt ja Moskovassa 2017 kuollut Irina Ratušinskaja asui pitkään Yhdysvalloissa ja Britanniassa mutta kirjoitti venäjäksi. Häneltä on suomennettu kolme teosta. Harmaa on toivon väri (1988, suom. Olli Kuukasjärvi) edustaa vankileirikirjallisuutta ja perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin; hänet tuomittiin 1980-luvulla neuvostovastaisesta toiminnasta seitsemäksi vuodeksi työleirille. Ukrainan muistot (1990, suom. Olli Kuukasjärvi) käsittelee kirjailijan nuoruusmuistoja Odessasta. Odessan lapset (1997, suom. Satu Leveelahti) puolestaan on fiktiota ja kuvaa kolmen odessalaisperheen kohtaloita 1900-luvun alusta toisen maailmansodan alkupäiviin.

Siinä se suurin piirtein olikin. Kovin kattavaa kuvaa Ukrainasta ja ukrainalaisuudesta ei suomennosten perusteella saa. Yhden näkökulman Ukrainaan tarjoaa myös Sofi Oksasen Koirapuisto, joka kertoo munasoluja länteen luovuttavien ukrainalaisnaisten karusta todellisuudesta.

Muunkielisiä käännöksiä löytyykin sitten enemmän. Naiskirjailijoista ukrainaksi kirjoittavia ja monille kielille käännettyjä ovat esimerkiksi Oksana Zabužko, joka käsittelee teoksissaan kansallista identiteettiä ja sukupuolta, Ukrainan tuotteliaimpiin kirjailijoihin kuuluva Irene Rozdobudko, joka on myös toimittaja ja käsikirjoittaja, sekä ukrainalaisten runoilijoiden kärkikaartiin kuuluva Lina Kostenko. Vain muutaman mainitakseni.

Englanniksi on toimitettu useita mielenkiintoiselta vaikuttavia antologioita, esimerkiksi Herstories. An Anthology of New Ukrainian Women Prose Writers (2013), johon on koottu kirjoituksia 18:lta Ukrainan itsenäisyyden ajan naiskirjailijalta, ja The White Chalk of Days: The Contemporary Ukrainian Literature Series Anthology (2017), jossa on tekstejä 15 kirjailijalta.

Ukrainalaisia kirjoja soisi suomennettavan lisää. Tarjontaa vaikuttaisi olevan paljonkin, sillä ukrainalaisen kirjallisuuden sanotaan olevan vireää ja elinvoimaista.