Repivä risti

SALLY CARSON

Repivä risti

Suomentanut Tuija Tuomaala

Eletään joulua 1932. Klugerin perhe kokoontuu pienessä baijerilaisessa alppikaupungissa joulunviettoon iloisin mielin aavistamatta lainkaan, että puolen vuoden kuluttua kaikki on toisin ja koko maa sekaisin: juutalaisten ja kommunistien vaino, hallitsematon väkivalta ja verenvuodatus ovat levinneet ”hitaasti kuin tahra” läpi Saksan ja saavuttaneet sen syrjäisimmätkin kolkat.

Kirjan päähenkilö Lexa on nuori nainen, jonka veljet joutuvat natsiaatteen pauloihin. Lexa itse ei piittaa politiikasta ja pitää natsien toimia järjettöminä, mutta joutuu kohtaamaan niiden seuraukset: hänen katolilainen sulhasensa, jolla sattuu olemaan juutalainen nimi, menettää työnsä ja vähitellen ihmisoikeutensa. Lexa on päättänyt pysyä miehen rinnalla. Suhde juutalaiseen saa kuitenkin ystävät kaikkoamaan, eikä perhekään hyväksy hänen päätöstään. Lopulta jäljellä ovat vain hän ja hänen sulhasensa, jonka on paettava maasta.

Repivä risti kuvaa yhden perheen ja sen lähipiirin kautta koskettavasti natsismin nousua 1930-luvun Saksassa. Se on hätkähdyttävän ajankohtainen kuvaus siitä, miten nopeasti demokratian vastainen aate voi levitä yhteiskunnassa ja miten se imaisee otteeseensa aivan tavalliset ihmiset, jotka etsivät ulospääsyä oman elämänsä ahdingosta. Erityisen alttiita sille ovat elämäänsä tyytymättömät nuoret miehet – työttömät, tylsistyneet, syrjäytyneet – jos se lupaa heille työtä ja paremman tulevaisuuden. Ja ennen kaikkea antaa heille päämäärän ja suunnan elämässä.

Kirja panee meidät kysymään, miten itse toimisimme, jos läheisemme ja ihmiset ympärillämme joutuisivat jonkin vahingollisen aatteen lumoihin. Liittyisimmekö mukaan vai olisimmeko valmiita uhraamaan asemamme, kenties henkemmekin, ja nousemaan vastarintaan, kaikkia läheisiämme vastaan? Tai jos heitä vainottaisiin? Kuinka paljon meillä olisi rohkeutta puolustaa heitä, kuinka paljon olisimme valmiita uhraamaan heidän vuokseen?

Repivä risti tavoittaa ajan hengen hämmästyttävän hyvin. Se ymmärrettiin myös aikalaisarvioissa. Kirja sai ylistävät arvostelut: ”Todenmukaisempi kuin uutissähkeet, puolueettomampi kuin propaganda ja kiinnostavampi kuin kummatkaan.” ”Kirja, joka kaikkien pitäisi lukea.”

Teos sovitettiin tuoreeltaan näytelmäksi, jota esitettiin West Endissä. Toisen maailmansodan ja kirjailijan varhaisen kuoleman myötä kirja kuitenkin unohtui ja oli kadoksissa vuosikymmeniä, kunnes englantilainen Persephone Books -kustantamo otti siitä keväällä 2025 uuden painoksen. Se on ollut myynti- ja arvostelumenestys. Nyt kirja on saatavilla myös suomeksi.

Kirjailijasta voit lukea lisää täältä.

Pehmeäkantinen
Sivumäärä: 364
Alkuteos: Crooked Cross (1934)
Ilmestynyt: 10/2025
ISBN: 9789527566121