Naisten oikeuksien esitaistelija

Nellie Bly haastattelee Susan B. Anthonya

Susan B. Anthony

Susan B. Anthony (1820–1906) oli amerikkalainen kansalaisoikeusaktivisti ja naisasianainen. Hän oli sukupolvensa kuuluisimpia suffragetteja ja edesauttoi elämäntyöllään naisten äänioikeuden toteutumista Yhdysvalloissa.

Nellie Bly puolestaan oli aikansa tunnetuimpia toimittajia. Hän haastatteli Anthonya The New York World -lehteen Anthonyn ollessa 75-vuotias.

Susan B. Anthony! Hän oli odottamassa minua. Seisoin hetken ovensuussa katselemassa häntä. Näky oli ikimuistoinen.

Hän istui matalassa keinutuolissa ja näytti tyyneltä ja levolliselta. Hänen kaunismuotoinen päänsä lepäsi tuolin selkänojaa vasten. Silkkiset lumivalkoiset hiukset oli kammattu sileästi korvien päälle. Hartiahuivi oli puoliksi valunut olkapäiltä, ja pehmeä musta silkkileninki levisi keveinä laskoksina hänen ympärilleen. Sirot kädet lepäsivät sylissä sormet sormien lomassa, ja helman alta pilkottavat jalat olivat ristissä. Jos hänet olisi aseteltu kuvausta varten, sitä ei olisi voinut tehdä taiteellisemmin ja täydellisemmin.

“Olen aika lailla tietämätön maailman tapahtumista juuri nyt”, hän sanoi vaihdettuamme tervehdykset. “En ole lukenut lehtiä kymmeneen päivään ja tunnen olevani täysin pimennossa. Kertokaa minulle Kuubasta. Olisin valmis lykkäämään äänioikeuttani siitä ilosta, että saisin nähdä Kuuban vapaana.”

Tarkoitus oli puhua hänestä, ei Kuubasta, joten selostin hänelle lyhyesti tilanteen ja esitin sitten kysymyksen hänestä itsestään:

“Kertokaa minulle, miten teistä tuli suffragetti. Mistä kaikki alkoi?”

“Se johtui monista asioista, joita minulle tapahtui nuorena”, hän vastasi irrottaen kätensä toisistaan ja asettaen ne tuolin käsinojille. “Muistan, että kun ensimmäisen kerran kuulin suffrageteista, se oli minusta ikävystyttävää ja valitin asiasta perheelleni, joka oli ylettömän kiinnostunut aiheesta. ‘Ettekö osaa puhua mistään muusta?’ kysyin sisariltani inhoten. Siitä on nyt yli neljäkymmentä vuotta.”

Perhetausta

“Antakaahan kun kerron perheestäni, niin ymmärrätte paremmin”, hän jatkoi. “Synnyin Etelä-Adamsissa Massachusettsissa, samassa kaupungissa, jossa isäni ja äitinikin olivat syntyneeet. Isä oli kveekari ja äiti metodisti, joten lastenkasvatus herätti keskustelua. Meitä oli neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Isäni oli käytännön mies ja suhtautui tyttäriinsä tasa-arvoisesti, jopa tuohon maailmanaikaan. Yksi siskoistani oli loistava liikeasioissa, ja hänestä oli paljon apua isälleni. Isä sanoikin, että antaisi yrityksensä nimeksi Anthony & tyttäret, ellei tietäisi sen haittaavan liiketoimiaan. Ihmiset olivat siihen aikaan hyvin ahdasmielisiä.”

“Urani alussa perheeni tuki minua voimakkaasti”, hän sanoi vilpittömästi. ”En usko, että olisin pystynyt tekemään työtäni julkisuudessa, jos sitä olisi kotona vastustettu.”

“Mutta miten teistä tuli naisten äänioikeusliikkeen johtaja?” hoputin häntä eteenpäin.

”Moni tietää tulevan elämänuransa jo nuoresta lähtien”, hän vastasi hitaasti. ”Minä en tiennyt. Pikkutyttönä halusin kveekarisaarnaajaksi. Halusin Jumalan puhuvan kauttani, halusin saarnata kirkossa. Se oli hartain toiveeni. Isäni oli kuitenkin sitä mieltä, että tyttäret oli koulutettava, jotta he pärjäisivät tarvittaessa omillaan. Vanhoina aikoina naisille oli avoinna vain yksi tie. Se oli opettajan ammatti. Aloitin opettamisen viisitoistavuotiaana ja jatkoin kolmikymmenvuotiaaksi.

Luulen, että ensimmäinen siemen istutettiin ajatuksiini opettajanurani alkutaipaleella. Minusta oli epäoikeudenmukaista, että typerille miehille maksettiin opettamisesta kaksin- tai kolminkertaista palkkaa vain siksi, että he olivat miehiä.”

Tasa-arvoiset oikeudet miesten kanssa

”Seuraavaksi haluatte tietää, milloin kuulin ensimmäisen kerran naisten äänioikeudesta”, hän sanoi. ”Minäpä kerron. Vuonna 1848 menin lukukauden loputtua kotiin tapaamaan perhettäni. [Naisasia-aktivistit] Elizabeth Cady Stanton ja Lucretia Mott olivat juuri osallistuneet naisten oikeuksien konferenssiin Rochesterissa, eikä perheeni osannut muusta puhuakaan. En ymmärtänyt äänioikeusasiaa, mutta halusin saman palkan kuin miesopettajat. Minulla ei kuitenkaan ollut käsitystä siitä, miten äänestäminen liittyi tasa-arvoon. Palasin kouluun ja unohdin koko asian.

Vuonna 1849 kuulin orjuutta vastustavan kveekarin Abby Kelley Fosterin puheen ja luin eräästä suuresta joukkokokouksesta. Ne selvensivät minulle, mistä naisten äänioikeudessa oli kyse. Seuraavana vuonna menin Seneca Fallsin naisasiakonferenssiin ja tapasin Elizabeth Cady Stantonin, joka johti naisten raittiusliikettä. Koska olin opettaja, minua pyydettiin kirjoittamaan puhe. Minulla on paperi vieläkin. Se on täysin tyhjä. En keksinyt mitään, en osaa kirjoittaa puhetta. Tarvitsen yleisön, joka innostaa minua puhumaan. Yleisön edessä osaan puhua, mutta paperille en saa kirjoitettua mitään, en vaikka henki menisi.”

Abby Kelley Foster (1811-1887) oli orjuutta vastustavan liikkeen johtohahmoja ja ajoi aktiivisesti naisten oikeuksia. Hänen tunnuslauseensa oli: "Mene sinne, missä sinua kaivataan vähiten, sillä juuri siellä sinua tarvitaan eniten."
Elizabeth Cady Stanton (1815-1902) oli ihmisoikeusaktivisti ja naisten oikeuksia ajavan liikkeen johtohahmoja Yhdysvalloissa yli 50 vuoden ajan. Hän teki tiivistä yhteistyötä Susan B. Anthonyn kanssa.

Elämäntyön salaisuus

”Salaisuuteni on”, Susan B. Anthony sanoi, ”että kun jotain on tehtävä, teen sen. Keräsin 28 000 nimen mammuttimaisen raittiusadressin, joka luovutettiin kongressille. Kun se tuli käsittelyyn, eräs mies piti lennokkaan puheen sitä vastaan. ’Keitä nämä allekirjoittajat ovat?’ hän kysyi. ’Pelkkiä naisia ja lapsia.’ Silloin kysyin itseltäni, mikseivät naisten nimet muka ole yhtä vakuuttavia kuin miestenkin. Ne olisivat, jos naisilla olisi äänioikeus. Silloin tuokaan mies ei olisi vastustanut raittiutta niin pontevasti, sillä hän olisi tiennyt, että naiset äänestäisivät hänet ulos kongressista. Sinä hetkenä vakuutuin siitä, että naisten tulee olla tasa-arvoisia miesten kanssa. Naiset eivät voi kunnioittaa itseään eivätkä saada miehiä suhtautumaan heihin tasa-arvoisesti, ennen kuin heillä on oikeus äänestää.

Keväällä 1853 järjestimme ensimmäisen vuosittaisen Daughters of Temperance -raittiusliikkeen kokouksen. Elizabeth Cady Stanton esitti naisille oikeutta erota juopoista aviomiehistään. Siitä nousi hirveä kohu. Ennakkoluuloisten naisten mielestä Stanton häpäisi Raamattua. Sama vanha laulu. Lopulta naiset sanoivat, ettei Stanton ollut riittävän hyvä kristitty toimiakseen heidän puheenjohtajanaan. Ellei hän ollut riittävän hyvä kristitty heidän puheenjohtajakseen, en minäkään ollut riittävän hyvä heidän sihteerikseen. Niinpä erosin. Sanoin heille, että jos Elizabeth Cady Stanton oli liian vääräuskoinen, sitä olin totisesti minäkin.

Vuonna 1853 osallistuin naisten oikeuksia käsittelevään konferenssiin Clevelandissa ja innostuin avioeroasiasta. Hyvin monet perheelliset naiset pitivät perhettä pystyssä niillä vähillä ansioilla, joita he saivat pyykkärinä. Se oli opettamisen ohella toinen naisille sallittu työ tuohon aikaan. Vaimolla ei kuitenkaan ollut oikeutta palkkaansa, lapsiinsa tai omaisuuteen, jonka hän oli tuonut mukanaan avioliittoon. Kaikki kuului miehelle. Ja juopot miehet eivät pelkästään omineet ja tuhlanneet vaimojensa palkkaa, vaan panivat lapsensa kapakoitsijoiden apulaisiksi ja maksoivat lasten palkalla juomansa.”

Omistautunut naisten asialle

”Olin räksyttänyt raittiudesta ja naisopettajien palkkauksesta, mutta en ollut voinut tehdä mitään niiden eteen. Opin, mikä oli ainoa toivomme. Allekirjoitutin vetoomuksia naisten omistus- ja äänioikeuden puolesta. Vuoteen 1860 saakka vein niitä osavaltion pääkaupunkiin joka vuosi.

Vuonna 1860 saimme läpi lain, joka takasi tasa-arvoisen huoltajuuden ja antoi naisille oikeuden kodin ulkopuolella ansaitsemiinsa rahoihin. Jos aviomies kuoli ja häneltä jäi pieniä lapsia, nainen sai lisäksi oikeuden lasten ja omaisuuden hallintaan siihen saakka, kunnes nuorin lapsista oli täysi-ikäinen.

Laki oli saavutus, josta olimme todella onnellisia. Sitten syttyi sisällissota, ja meistä tuntui itsekkäältä jatkaa työtämme. Mutta kun olimme vähän aikaa syrjässä, omaisuutta koskeva laki kumottiin. Vuonna 1866 lyöttäydyimme taas yhteen, ja siitä lähtien olemme edenneet tasaista tahtia.”

“Ettekö koskaan menetä toivoanne? ” kysyin tuolta pienikokoiselta hopeahapsiselta soturilta.

”En koskaan!” hän vastasi lujasti. ”Jumala ei luonut naista miehen komenneltavaksi. Lincoln sanoi, ettei Jumala luonut miestä riittävän hyveelliseksi hallitsemaan muita miehiä ilman heidän suostumustaan. Minä sanon, ettei Jumala luonut miestä riittävän hyveelliseksi hallitsemaan naista ilman hänen suostumustaan.”

”Mitä mieltä olitte naisista, jotka lupasivat totella miestään?”

”En pitänyt siitä”, Susan B. Anthony sanoi hymyillen. ”Mutta nykyään on erilaista. Naiset sanovat: ’Lupaan rakastaa häntä, mutta en isäntänäni ja totellakseni häntä.’ Se on reilua ja tasa-arvoista.”

”Mikä on äänioikeusliikkeen tärkein tavoite tällä hetkellä?” kysyin.

”19. lisäys: kansalaisten oikeutta äänestää ei saa kieltää sukupuolen perusteella”, hän vastasi.

”Mikä on oma tavoitteenne?”

”Voi sentään!” hän sanoi nauraen. ”Äänioikeus. Ei itseni vuoksi, mutta haluan nähdä naisten syrjinnän loppuvan. Tällä hetkellä naisilla on oikeus äänestää kolmessa osavaltiossa. Toivomme, että vuoteen 1897 mennessä mukaan liittyvät Oregon, Nevada ja kenties Kalifornia.

Lain mukaan äänestysoikeus tulee evätä vain vähämielisiltä, mielisairailta ja rikollisilta. Heihin naiset siis rinnastetaan.”

”Luuletteko, että naiset saavat äänioikeuden?”

”Kyllä. Jos elän vielä neljä vuotta, uskoisin näkeväni sen. Vuorovesi heittää meidät maaliin. Se voi kyllä singota meidät takaisinkin. Työmme on vuoroveden kaltaista. Meitä heitellään edestakaisin.”

Pukeutumisuudistus ja pyöräily

”Mitä mieltä olette naisten pukeutumisuudistuksesta?”

”Olen sitä mieltä, että uusi ja parempi nainen, itsenäinen ja itseensä luottava, tarvitsee liikkumiseen paremmin sopivan vaatetuksen kuin nykyinen muoti. En kannata rumia vaatteita vain koska ne ovat mukavia, vaan mielestäni naisten tulee kehittää asuja, jotka antavat heille vapauden tekemättä heistä pilkanteon kohteita. Miehet voivat kulkea housuissa ja vaihtaa housut viittaan astuessaan tuomarin tuolille. Haluan saman vapauden naisille. Neljäkymmentä vuotta sitten kokeilin lyhyttä hametta ja opin yhden asian: ihmisille ei voi esittää samaan aikaan kahta uutta ajatusta. Jompikumpi kärsii. Jos nainen tekee töitä suuren asian puolesta, hänellä ei ole varaa langeta kummallisiin päähänpistoihin pukeutumisen suhteen.”

”Minäpä kerron, mitä ajattelen pyöräilystä”, Anthony sanoi kumartuen eteenpäin ja laskien hoikan kätensä käsivarrelleni. ”Uskon, että se on ollut kaikkein merkittävin asia naisten vapautumiselle. Riemuitsen joka kerta kun näen naisen ajavan polkupyörällä. Se antaa naiselle vapauden tunteen ja itseluottamusta. Se saa hänet tuntemaan itsensä riippumattomaksi. Kun hän nousee satulaan, hän tietää olevansa turvassa harmeilta niin kauan kuin ei nouse pois pyörän päältä. Niinpä hän ajaa eteenpäin, vapaan ja rajoittamattoman naiseuden perikuvana.”

”Entäpä housut?” kysyin varovasti.

”Asianmukaiset pyöräilyyn”, hän vastasi heti. ”Kuten olen sanonut, on pukeuduttava tilanteen mukaan. Ei kukaan nainen halua helmojen ja hauraiden pitsien juuttuvan pyörän pinnoihin. Sekä turvallisuus että säädyllisyys edellyttävät housuja tai lyhyttä hametta. Sitä paitsi naiset käyttävät järjettömiä vaatekappaleita joka tapauksessa vain miellyttääkseen miehiä.”

1800-luvun naisten muoti ei ollut omiaan pyöräilyyn.
Naisten pyöräily ja siihen liittyvä pukeutuminen herättivät suuria tunteita. Pilapiirros vuodelta 1895.

Millainen on uusi nainen?

“Millainen uskotte naisen olevan tulevaisuudessa?”

”Vapaa”, hän vastasi. ”Silloin hän voi olla juuri sellainen kuin haluaa. Emme osaa kuvitella, millainen on tulevaisuuden aito nainen yhtään sen paremmin kuin osaamme kuvitella, millainen tulee olemaan aito mies. Tuota miestä ei vielä ole. Eikä tulekaan, ennen kuin nainen on vapaa ja tasa-arvoinen. Nykyinen epäoikeudenmukainen asiaintila tuo miehestä esiin pahimman, niin kuin se tuo naisestakin. Naisten vapauduttua emme silti tiedä vielä sataan vuoteen, millaisia todellinen mies ja nainen tulevat olemaan. He muuttuvat koko ajan paremmiksi sitä mukaa kuin maailmakin muuttuu paremmaksi. Se, mikä on parasta mahdollista tänään, on lapsellista huomenna. Ajattelen samoin miehestä. Hän ei voi tällä hetkellä olla ylevä ja todellinen itsensä. Hänellä on absoluuttista valtaa, joka kasvattaa hänen itsevaltaisia puoliaan samalla kun se alistaa naista. Nainen ei voi mitenkään olla aito itsensä niin kauan kuin hänen asemansa pakottaa hänet miellyttämään miestä vain siksi, että hän kuuluu miehelle ja tietää joutuvansa kärsimään, ellei miellytä tätä.”

”Mikä on mielestänne naisen paras ominaisuus?”

”Terve järki. Naisella on runsaasti harvinaislaatuista järkeä, mutta hänen on syytä saada se sopivalle tasolle. Ei ole hyvä olla liian etevä yhdessä suhteessa mutta puutteellinen toisessa.”

”Millainen nainen menestyy mielestänne parhaiten?”

”Monipuolinen. Olen huomannut, että nainen ei pärjää, jos hän on erityisen lahjakas vain jossain yhdessä asiassa. Emme tarvitse äärimmäisyyksiä vaan rehellisiä luotettavia ihmisiä. Kaikkia kykyjä tulee kehittää, muuten ne katoavat eikä meillä raukoilla ole kuin yksi kyky.”

”Mitä pidätte naisen tärkeimpänä vahvuutena?”

”Että hän on nainen. Tarkoitan sitä, että hänen on oltava ensi sijassa nainen – vapaa, koulutettu, ennakkoluulojen yläpuolella – ja vasta sen jälkeen vaimo ja äiti. Vanha ajatus siitä, ettei vaimon ja äidin tarvitse osata muuta kuin laittaa ruokaa ja kuurata, on nopeasti jäämässä pimeälle keskiajalle.”

”Kuka on aikamme suurin nainen?”

”Elizabeth Cady Stanton. Hän on filosofi, poliitikko ja profeetta. Hän on hyvin lahjakas – lahjakkaampi kuin kukaan muu tuntemani nainen tai mies – ja jos hänellä olisi ollut miesten etuoikeudet, hänestä oli tullut maailmankuulu ja hän olisi aikansa merkittävin ihminen.”

”Kysyisin vielä yhtä asiaa”, sanoin varovasti aikoen tiedustella erästä arkaluonteista seikkaa. ”Oletteko koskaan ollut rakastunut?”

”Rakastunut?” hän nauroi iloisesti. ”Vaikka kuinka monta kertaa!”

”Niinkö?” henkäisin häkeltyneenä hänen yllättävästä tunnustuksestaan.

”Kyllä vain! Mutta en koskaan rakastanut ketään niin paljon, että olisin uskonut sen kestävän. Totta puhuen en koskaan halunnut luopua vapaudestani ryhtyäkseni jonkun miehen taloudenhoitajaksi. Kun olin nuori, naisesta tuli taloudenhoitaja ja orja, jos hän nai köyhän miehen. Jos mies taas oli rikas, naisesta tuli kuin kotieläin tai nukke. Ajatelkaahan, jos olisin mennyt naimisiin parikymmenvuotiaana. Olisin ollut orja tai nukke viisikymmentäviisi vuotta. Ajatella!

Haluan vielä lisätä, että ennen vanhaan miehet pelkäsivät naista, jolla oli ajatuksia ja joka halusi äänioikeuden. Nykyisin parhailla naisasianaisillamme riittää vientiä ja he saavat parhaat miehet.”

Susan B. Anthony vuonna 1891.

Susan B. Anthony – millainen hän on?

Susan Brownell Anthony syntyi 15. helmikuuta vuonna 1820. Hän on 165 cm pitkä ja painaa 70 kiloa. Hänellä on hyvä vartalo, ikäisekseen erinomainen, ja hän on niin kiinteä että vaikuttaa varsin hoikalta.

Toisin kuin useimmat suffragetit tai älykkäät naiset ylipäätään, hän on tarkka pukeutumisestaan. Hän pukeutuu näyttävästi, tyylikkäästi ja hyvällä maulla. Hänellä on runsaasti ihailijoidensa lahjoittamia koruja, mutta hän käyttää niitä säästeliäästi.

Hänen terveytensä on erinomainen. Hänellä ei ole koskaan päänsärkyä tai muita vähäpätöisiä vaivoja, jotka kiusaavat nykyajan naista. Lääkäriä hän on tarvinnut vain kerran elämässään.

Hyvä terveys saattaa johtua hänen vaatimattomista elämäntavoistaan. Hän syö hyvin kohtuullisesti ja on ehdottoman raitis. Hän ei ole koskaan maistanut minkäänlaista alkoholia. Matkustaessaan hän joutuu valvomaan myöhään, mutta hän nousee aina aamulla aikaisin.

Kotona ollessaan hän herää seitsemältä ja nauttii aamiaiseksi hedelmiä, puuroa ja kahvia. Keskipäivällä hän syö lounaaksi kasviksia ja lihaa ja juo niiden kanssa vettä. Kuudelta hän nauttii teetä hedelmien ja voileipäkeksien kera. Nukkumaan hän menee kymmeneltä.

Ihmisenä hän on hyvin rakastettava, aina hyväntuulinen ja aurinkoinen. Kaikki pitävät hänestä. Hänellä on loistava muisti, ja hän on ilmeikäs ja nokkela puhuja, joka pystyy naurattamaan kuulijoitaan koko illan. Hän nauttii hyvistä jutuista ja osaa kertoa niitä itsekin. Hän näkee asioista aina niiden hauskat puolet, vaikka se tapahtuisi hänen omalla kustannuksellaan.

Susan B. Anthony edustaa naista parhaimmillaan ja ylevimmillään. Hän on paras mahdollinen naisen malli. Jos äänestävät naiset ovat hänen kaltaisiaan, edistäkäämme kaikki naisten äänioikeutta.

Nellie Bly

Artikkeli ilmestyi The New York World -lehdessä 2.2.1896.
Lyhentäen suomentanut Tuija Tuomaala.

Kuvat: Wikipedia Commons ja Library of Congress.