Punos

Kirjan keskiössä on pieni tyttö, kirjailijan alter ego, joka viettää päivät isoisänsä seurassa. Tyttö rakastaa ukkiaan, jolla on ”hymyilevät silmät ja nauru, joka olisi voinut kuulua pienelle lapselle”. Hän rakastaa myös kotinsa puutarhaa, ja se onkin miltei hänen koko maailmansa. ”Se ei ollut ahdas maailma kuten sisällä talossa, vaan laaja ja avara… Taivas oli niin korkealla, ettei siihen ylettänyt, vaikka kuinka kädellään kurotti.”

Tyttö auttelee ukkiaan puutarhan töissä sen minkä osaa, mutta suurimman osan ajasta hän leikkii ja hassuttelee: kiipeilee hedelmäpuissa, jahtaa sudenkorentoja ja tekee ukilleen kepposia. “Aikani leikittyäni menin taas häiritsemään ukkia. Hän kasteli kasvimaata, joten minäkin hain itselleni kauhan. Vesi ei kuitenkaan päätynyt kauhastani kasvien päälle. Pinnistin kaikki voimani ja sinkosin veden kohti taivasta samalla kiljuen: Sataa vettä! Sataa vettä!”

Teos jakautuu seitsemään lukuun, joissa kussakin valotetaan kylän elämää ja sen asukkaita eri suunnista, köyhyyttä ja kurjuuttakaan ohittamatta. Traaginen on esimerkiksi tarina lapsimorsiamen kohtalosta. Naisten osa ei ole muutenkaan helppo, eikä Xiao Hong kaunistele kuvatessaan heidän kokemuksiaan.

Kirja ei kuitenkaan ole yleisluonteeltaan synkkä. Kirjailijan ote on rempseä, paikoin humoristinenkin, ja hänen katseensa lempeä. Elämän nurjissakin puolissa hän näkee valopilkkuja. Maailmaa tarkastellaan enimmäkseen lapsen silmin, mikä tuo tarinoihin oman värinsä.

Rauno Sainion oivaltava suomennos takaa antoisan lukukokemuksen.

Kirjailijasta voit lukea lisää täältä.