Nellie Blyn matka maailman ympäri
Atlantin ylitys
14.11.1889 Nellie Bly lähti Augusta Victoria -laivalla Hobokenista New Yorkin läheltä kohti Eurooppaa. Laiva oli tehnyt neitsytmatkansa Atlantin yli toukokuussa 1889, joten Nellien lähtiessä matkaan se oli vielä aivan uusi. Se oli myös reitin nopein alus ja yksi ylellisimmistä. Matkustajat saattoivat viettää aikaansa loisteliaasti sisustetuissa salongeissa ja nauttia runsaista, juhlallisista aterioista.
Viikon merimatkan jälkeen laiva rantautui Southamptoniin Englantiin, missä New York World -lehden Lontoon-kirjeenvaihtaja oli Nellieä vastassa. Matka jatkui aluksi postijunalla Lontooseen. Nellie ihmetteli englantilaisia junanvaunuja, joiden ovet olivat vaunun sivuilla eivätkä päissä, kuten amerikkalaisissa junissa, niin ettei vaunusta toiseen päässyt kulkemaan kuin ulkokautta. Lisäksi ovet Nellien hämmästykseksi lukittiin matkan ajaksi.
Lontoo oli sumusta hämärä. Nellie kiisi hevoskärryillä toimistosta toiseen ja haki hänelle tulleet sähkeet, hankki Amerikan lähetystöstä passin ja osti matkalippuja matkan jatko-osuuksille. Charing Crossin asemalla nautitun pikaisen aamiaisen jälkeen matka jatkui ensin junalla rannikolle ja sitten laivalla Englannin kanaalin yli Ranskaan.
Vierailu Jules Vernen luona
Nellien alkumatkan kohokohtia oli vierailu kuuluisan kirjailijan ja Nellien matkan innoittajan Jules Vernen luona Amiensissa. Nellie ei halunnut jättää tilaisuutta väliin, vaikka se tiesi mutkaa matkaan ja viivytystä matkantekoon. Vernen tapaaminen jännitti Nellieä, olihan kyseessä yksi aikakauden tunnetuimmista kirjailijoista. Vierailu sujui kuitenkin leppoisissa merkeissä.
“Mistä saitte ajatuksen kirjaanne Maailman ympäri 80 päivässä“, Nellie kysyi Verneltä, joka vastasi:
“Sanomalehdestä. Eräänä aamuna tartuin Le Siécleen, ja siinä oli keskusteluja ja laskelmia, joiden mukaan maailman ympäri voisi matkustaa 80 päivässä. Pidin ajatuksesta. Miettiessäni sitä tarkemmin mieleeni juolahti, ettei laskelmissa ollut otettu huomioon pituuspiirien aiheuttamia aikaeroja ja pohdin, millaisen loppuratkaisun siitä saisikaan romaaniin. Niinpä aloin kirjoittaa. Ilman tuota loppuratkaisua en olisi luultavasti koskaan kirjoittanut kirjaa.”
Kohti Suezin kanavaa
Ranskasta matka jatkui junalla Italian saappaan korkoon Brindisiin ja sieltä höyrylaiva Victorialla kohti Egyptiä ja Suezin kanavaa. Kanava oli valmistunut parikymmentä vuotta aikaisemmin, vuonna 1869, eikä Intian valtamerelle matkustavien enää tarvinnut kiertää Afrikan ympäri. Matka kanavan läpi kesti noin vuorokauden.
Nellien mukaan kanava näytti valtavalta ojalta, jonka molemmilla reunoilla oli korkeat hiekkavallit. Laiva eteni kanavassa hyvin hitaasti, mikä sai kuumuuden tuntumaan tukahduttavalta, kun laivan liikkeen aiheuttama ilmavirta ei päässyt helpottamaan oloa. Kanavassa piti kuitenkin edetä hitaasti, jotta vauhdin aiheuttama virtaus ei huuhtoisi hiekkavalleja kanavaan.
Suezin kanavan jälkeen Victorian ensimmäinen pysähdyspaikka oli Aden nykyisessä Jemenissä. Kaupunki on rakennettu sammuneen tulivuoren kraaterin muodostamalle niemimaalle meren ja vuorten väliin, ja sen satamaa pidetään yhtenä maailman parhaista luonnonsatamista. Aden onkin ollut keskeinen kauppasatama vuosisatojen ajan. 1800-luvun lopulla se oli osa brittiläistä imperiumia, niin kuin olivat kaikki muutkin satamat Nellien matkan varrella Egyptistä Kiinaan, ja veti puoleensa kauppiaita Lähi-idästä, itäisestä Afrikasta ja Intiasta.
Adenissa Nellie kiinnitti ensimmäisenä huomiota paikallisten hohtavan valkoisiin hampaisiin. Hän arveli sen johtuvan heidän käyttämistään hammasharjoista – pehmeistä puutikuista, joiden toisesta päästä poistettiin kuori, jotta sillä saattoi hangata ja kiillottaa hampaita. Nellie totesi tikkujen olevan tehokkaita ja miellyttäviä ja toivoi, että joku keksisi viedä niitä Amerikkaan “niiden hampaita tuhoavien harjojen tilalle, joita siellä käytetään”. Myös Adenin tiet tekivät Nellieen vaikutuksen. Ne olivat hänen mielestään hämmästyttävän kauniita ja “leveitä ja tasaisia kuin puulattiat”.
Pysähdys Colombossa
Colombossa Ceylonissa (nyk. Sri Lankassa) Nellie sai hengähdystauton joutuessaan odottamaan viisi päivää laivaa, jolla matka jatkuisi eteenpäin. Vaikka pysähdys hermostutti häntä, tiesihän se lisäpäiviä matka-aikaan, oleskelu sujui rattoisasti. Nellie siemaili limettimehua hotellinsa kuistilla ja nautti singaleesitarjoilijoiden palvelualttiudesta. Hän ihastui intialaiseen curryyn ja ajoi ensimmäistä kertaa rikšakyydillä. Hän kävi myös oopperassa, missä esiintyjät lauloivat kimeästi nenäänsä ja miehet esittivät kaikki roolit, sillä naisten ei Ceylonissa sopinut astua lavalle.
Ceylonissa Nellie teki retken sisämaassa sijaitsevaan kaupunkiin Kandyyn, jossa siirtomaaisäntien vaikutus ei näkynyt yhtä selvästi kuin Colombossa. Hän oli kuullut kovasti kehuja kaupungista, mutta totesi, ettei se ollut maineensa veroinen. Vain reitti kaupunkiin ja reitin varrella olevat pengerretyt riisipellot olivat hänestä vaikuttavia. “Kun katsoo alas laaksoon ja näkee pehmeäsävyisen vaaleanvihreän penkereen toisensa jälkeen, ei voi olla huudahtamatta: ‘Miten kaunista!'”
Colombosta matka jatkui Oriental-laivalla kohti Kiinaa. Oriental oli pienempi kuin Victoria mutta Nellien mielestä kaikin puolin parempi: ruoka oli maukkaampaa, tilat viihtyisämmät ja palvelu ystävällisempää.
Malesia
Neljän meripäivän jälkeen Oriental pysähtyi Penangin saarella Malesiassa. Sen pääkaupunki George Town oli kokonaan brittien rakentama, mutta asukkaat olivat pääasiassa malesialaisia, intialaisia ja kiinalaisia. Orientalin matkustajilla oli vain kuusi tuntia aikaa tutustua kaupunkiin. Nellie ehti vierailla hindutemppelissä ja nauttia teetä pappien kanssa kiinalaisessa temppelissä.
Ilma oli hyvin kosteaa ja kuumaa laivan jatkaessa Malakansalmea pitkin kohti Singaporea, joka oli yksi brittihallinnon tärkeimmistä kauppakaupungeista Kaakkois-Aasiassa. Nellie lähti tutustumaan kaupunkiin yhdessä laivan lääkärin kanssa pilkullisen malesianponin vetämillä vaunuilla. Hän tarkkaili paikallisia asukkaita, ruokaili komeassa Hotel de l’Europessa, näki hautajaiskulkueen ja tuli käännytetyksi temppelin ovelta, sillä naisilla ei ollut sinne asiaa. Paluumatkalla laivalle hän osti erikoisen matkamuiston: apinan.
Monsuunimyrskyssä Hong Kongiin
Matkalla Singaporesta Hong Kongiin merenkäynti oli kovaa, mutta myrskystä huolimatta laiva pääsi perille kaksi päivää etuajassa. Nellieä odotti kuitenkin kaksi ikävää yllätystä. Ensinnäkin hän sai tietää, että hänellä oli kipailija, joka kiersi maailmaa toiseen suuntaan ja näytti olevan voittamassa hänet. Lisäksi hän sai kuulla, että hän joutuisi odottamaan Japaniin lähtevää laivaa melkein viikon.
Nellie oli epätoivoinen, mutta ei voinut muuta kuin tyytyä osaansa ja yrittää nauttia oleskelustaan Hong Kongissa. Kaupunki oli hyvin tiheään asuttu ja vaikutti Nellien silmissä siivottomalta. Hän kirjoittaa: “Katu oli likainen, kohtaamamme paikalliset olivat likaisia, talot olivat epäsiistejä ja satamalaiturin lukuisat veneet, jotka olivat poikkeuksetta täynnä likaisia ihmisiä, olivat sottaisia.”
Nellie kuitenkin tapasi Hong Kongissa ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita hänen matkastaan ja halusivat hänen viihtyvän kaupungissa. Häntä vietiin syömään, hevosajeluille ja teatteriin. Hän kierteli kiinalaisissa kortteleissa turistialueiden ulkopuolella ja meni kiskoköysiradalla Victoria-kukkulalle. Köysirata oli avattu vasta vuotta aikaisemmin, ja se on käytössä yhä.
Joulu Kantonissa
Kun Hong Kong oli nähty, Nellie matkusti Kantoniin kokeakseen “aidon” kiinalaiskaupungin. Hän matkusti ryhmässä, jota johti kiinalainen opas, amerikkalaisen lähetyskoulun käynyt Ah Cum. Oppaalla oli “sininen jäykäksi tärkätty paidanmuotoinen vaate, joka ulottui kantapäihin, ja sen päällä tupakkatakkia muistuttava lyhyt topattu, tikattu silkkitakki” sekä pitkä musta niskapalmikko ja pyöreä musta turbaani.
Ryhmää kannettiin kantotuoleissa ympäri kaupunkia. He vierailivat muun muassa eurooppalaissiirtokunnan asuttamalla Shamianin saarella, joka vehreänä, vauraana ja avarana oli kuin toisesta maailmasta. Muu kaupunki oli ahdas ja likainen, ja kadut olivat kapeita ja ruuhkaisia.
Ryhmä kävi mestauspaikalla, jossa teloitettiin vuosittain nelisensataa rikollista ja kapinallista. Opas kertoi heille kammottavista kidutuskeinoista ja kuolemantuomion täytäntöönpanoista, joilla rikollisia rangaistiin. He vierailivat myös vankilassa ja oikeustalossa sekä useissa temppeleissä. Lopuksi he kävivät leprakylässä, jonka rähjäiset asukkaat kauhistuttivat Nellieä. Hänellä oli tyhjä ja toivoton olo, ja ensimmäistä kertaa matkansa aikana hän tunsi koti-ikävää.
Viisi päivää Japanissa
Hong Kongista Nellien matka jatkui Oceanic-laivalla Jokohamaan Japaniin, mistä jatkettaisiin samalla laivalla Tyynenmeren yli Amerikkaan. Oceanic oli purjein varustettu höyrylaiva, joka oli aloittanut Atlantin ylittävän liikenteen vuonna 1871. Se oli ensimmäinen laiva, jonka suunnittelussa oli otettu huomioon matkustajien mukavuus. Laivassa oli esimerkiksi kävelykansi, suuri salonki ja valoisat hytit. Osa hyteistä oli sijoitettu laivan keskelle, missä merenkäynnin aiheuttama heiluminen ja konemelu olivat vähäisintä. Laivaa kutsuttiinkin “kuninkaalliseksi jahdiksi”.
Uuttavuotta 1890 Nellie juhli Oceanicilla. Jokohamassa hänen oli jälleen odoteltava viisi päivää laivan lähtöä eteenpäin. Hän ihastui Japaniin ensi silmäyksellä. Likaisen Hong Kongin jälkeen Jokohamassa vallitsi Nellien mielestä “siivouksen jälkeisen sunnuntain tunnelma”. Kaikki oli puhdasta ja siistiä, ja ihmiset olivat kohteliaita ja kaikin puolin viehättäviä.
Nellie ihasteli taidokkaita kimonoita ja japanilaisia taloja, jotka olivat siron pieniä ja joiden väliseinät saattoi vetää syrjään, jolloin koko asunto oli yhtä suurta tilaa. Hän kävi katsomassa geishojen esitystä ja Kamakuran valtaisaa pronssista Buddha-patsasta ja vieraili temppeleissä. Kauneinta hänestä olivat kadut iltapäivisin, jolloin asukkaat tulivat kaduille pelaamaan sulkapalloa ja lennättämään leijaa. Hänen mielestään naiset kirkkaanpunaisine huulineen, koristeltuine kiiltävänmustine hiuksineen ja kauniine asuineen olivat hurmaava näky. Kaikki oli hänestä kiehtovaa. “Lyhyesti sanottuna sain Japanissa ollessani vain aisteja ilahduttavia kokemuksia.”
Viimeinen etappi
Päivä oli kirkas ja aurinkoinen, kun Oceanic lähti matkalleen Tyynenmeren yli Jokohamasta San Franciscoon. Kolmantena päivänä nousi kuitenkin myrsky, eikä matka tuntunut etenevän lainkaan. Nellie oli epätoivoinen. Kun lopulta päästiin perille, vastassa oli uusi takaisku: lumisaarto oli pysäyttänyt junaliikenteen. Nelllieä kuitenkin odotti erikoisjuna, joka lähti kiidättämään häntä Amerikan halki kohti New Yorkia. Siinä vaiheessa jo koko Amerikka seurasi Nellien etenemistä ja jännitti hänen puolestaan. Hänen kilpailijansa oli lähestymässä New Yorkia vastakkaisesta suunnasta ja ylitti parhaillaan Atlanttia.
Ihmiset tungeksivat asemilla nähdäkseen vilauksen Nelliestä ja osoittaakseen hänelle suosiotaan. Monella asemalla vastassa oli pormestari ja orkesteri, ja Chicagossa hänet vietiin tustumaan pressiklubiin ja kauppakamariin. Pitkin matkaa hänelle pidettiin puheita ja tuotiin kukkia, hedelmiä ja makeisia. Vaikka juna oli vaihtunut matkalla hitaampaan, Nellie eteni rivakasti. Välille San Francisco–Chicago syntyi uusi nopeusennätys. Kun Nellie 25.1.1890 oli perillä – tuhatpäisen yleisön huutaessa suosiotaan ja tykkien ampuessa kunnialaukauksia – aikaa oli kulunut 72 päivää. Se oli maailmanympärimatkojen uusi ennätys. Kilpasisar ehti perille vasta neljä päivää myöhemmin.
Nellien ja hänen kilpailijansa mittelöstä oli tullut suuren luokan spektaakkeli, jota seurattiin lehdistössä ympäri Amerikkaa ja muutakin maailmaa. Nelliestä tuli aikansa superjulkkis ja matkasta kertovasta kirjasta bestseller.
