Aforismeja
MARIE VON EBNER-ESCHENBACH
Suomentanut Tuija Tuomaala
”Aforismi on viimeinen linkki pitkässä ajatusten ketjussa”, Marie von Ebner-Eschenbach on luonnehtinut. Sitä hänen aforisminsa ovat: kiteytettyä elämänviisautta – punnittuja, tarkkanäköisiä, oivaltavia, joskus pureviakin mutta aina ajatuksia herättäviä mietelmiä.
Ebner-Eschenbach näkee ihmisen pohjimmiltaan hyvänä ja hyvyyden ihmisen perimmäisenä – joskin vaikeasti saavutettavana – tavoitteena. Hän puhuu aforismeissaan paljon henkisistä arvoista ja ihmisluonteesta, mutta myös esimerkiksi oppimisesta, ystävyydestä ja vanhenemisesta.
Hän kirjoittaa myös taiteilijuudesta ja kirjailijuudesta, usein ironiseen sävyyn. Se heijastaa hänen omia kokemuksiaan: elämä naiskirjailijana ei ollut helppoa, eivätkä kriitikot aina kohdelleet häntä oikeudenmukaisesti. ”Ei pidä kuvitella, että jokainen, joka kykenee kirjoittamaan mielipiteensä taideteoksesta, on kriitikko”, hän toteaa sarkastisesti.
Ebner-Eschenbach käsittelee aforismeissaan myös naisten ja miesten välisiä suhteita. Naisen rooli nähtiin aforismien kirjoittamisen aikaan hyvin kapeana, mikä selvästikin harmitti Ebner-Eschenbachia. Hän toteaa muun muassa: ”Älykkäällä naisella on luonnostaan lukemattomia vihollisia: kaikki tyhmät miehet.”
Aforismeista välittyy syvällinen ajattelija ja valpas tarkkailija. Ebner-Eschenbachin aforismit ovatkin useammin huomioita kuin elämänohjeita. Usein ne saavat kuitenkin lukijan kääntämään katseensa sisäänpäin ja pohtimaan, millaiset motiivit ja arvot omia tekoja ohjaavat.
Kokoelman aforismit on poimittu Ebner-Eschenbachin teoksesta Fünfhundert Aphorismen (”Viisisataa aforismia”), joka julkaistiin vuonna 1890, sekä hänen kootuista teoksistaan Sämtliche Werke vuodelta 1920.