Ai kuka? Suomalainen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja feministi, jonka laajat kansainväliset verkostot olivat vertaansa vailla. Hänen Maailmaa kierrellessä -kirjansa ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Punos julkaisee kirjasta uuden painoksen.

Malmberg oli aikansa harvoja suomalaisia englantilaisen kulttuurin ja kirjallisuuden tuntijoita. Hän puhui sujuvaa englantia ja tunsi lukuisia aikakauden tunnettuja kirjailijoita ja muuta kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän kermaa niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin. Tunnettu hän oli itsekin. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin merkittävissä brittilehdissä, ja hän oli suosittu puhuja, joka kiersi esitelmöimässä Suomesta ja Suomen naisten äänioikeudesta Atlantin molemmin puolin. Maailmaa kierrellessä kertoo Malmbergin kokemuksista suunnilleen kymmenen vuoden ajalta vuodesta 1909 alkaen.

Malmberg oli ilmeisen värikäs persoona. Hänestä ilmestyi viime vuoden lopulla elämäkerta (Edelläkävijä Aino Malmberg – aktivisti, feministi, sosialisti, kirjoittajina Marjo-Riitta Antikainen ja Erkki Tuomioja), jossa hänen elämänsä käydään läpi varsin kattavasti kehdosta hautaan. Mielenkiintoista on siinä rinnalla kuulla Malmbergin omaa ääntä, joka pääsee kenties parhaiten esiin juuri kirjassa Maailmaa kierrellessä.

Malmberg oli myös kirjailija, joka julkaisi kolme kaunokirjallista teosta, kaksi englanninkielistä pamflettia sekä useita omaelämäkerrallisia teoksia, joista kaksi oli matkakirjoja. Jostain syystä sadan vuoden takainen suomalainen kaunokirjallisuus tuntuu usein vanhentuneelta ja hivenen teennäiseltäkin, omakohtainen teksti ei niinkään.

Maailmaa kierrellessä -kirjaa lukee aluksi ajankuvana, mutta jos historia ei lukijaa kiinnosta, kirja voi vaikuttaa aikansa eläneeltä. Parin ensimmäisen luvun jälkeen teksti alkaa kuitenkin vetää, tai ehkä lukija vain pääsee mukaan Malmbergin tyyliin. Ja jos kirja alkuun tuntuukin ehkä nykyajalle vieraalta, vähitellen siinä alkaa nähdä yhtäläisyyksiä omaan aikaamme. Vaikka maailma on muuttunut, ei ihminen juurikaan ole. Samanlaisin silmin me katselemme maailmaa ja toisiamme, oli aikakausi mikä tahansa.

Malmberg tekee tarkkoja havaintoja ympäristöstään ja analysoi terävästi ihmisiä ja ilmiöitä. Perusvireeltään kirja on kuitenkin satiirinen, ei vakavahenkisen analyyttinen. Ketään ei silti pilkata tai loukata, vaikka Malmberg näkeekin ihmisten heikkoudet ja tilanteisiin usein sisältyvän absurdiuden eikä kaihda tuoda näkemystään esiin.

Kun Malmberg kirjoittaa salamyhkäisyyden hypnoottisesta voimasta ihmismieliin, tulevat hakematta mieleen nykypäivän salaliittoteoriat: ”Kun tietää, että jotain on tekeillä, mutta ei ollenkaan aavista mitä, kun kuulee salaperäisiä ja aivan ristiriitaisia viittauksia niiltä, jotka muka tietävät, alkaa jokainen mielessään kuvitella mitä ihmeellisimpiä seikkoja. Mielikuvitus lentää, pikku seikat kasvavat suuriksi, suuret seikat kutistuvat pieniksi, kaikki todellisuuden pohja katoaa.”

Varsin tutulta kuulostaa myöskin, kun hän kertoo, miten brittihallituksen propaganda ensimmäisen maailmansodan sytyttyä sai lukuisat pasifistit kääntymään sodan kannattajiksi, mikä antoi Malmbergin uskolle ihmisten itsenäiseen ajatteluun kovan kolauksen. ”Intelligentimmät henkilöt – – tiesivät muuttaneensa mielipiteensä ja koettivat sitä jollakin järkevällä tavalla selittää, mutta useimmat eivät sitä ollenkaan itse tietäneet”, kirjoittaa Malmberg ja lisää, että jos heille asiasta huomautti, he suuttuivat ja sanoivat, että heidät oli käsitetty väärin ja he olivat aina olleet samaa mieltä kuin nytkin. Niinpä niin, kukapa haluaisi ylleen takinkääntäjän leiman.

Tai entäpä kuvaus Amerikasta, jonne Malmberg meni englantilaista sotapropagandaa pakoon: ”Ensimmäinen seikka, joka muukalaisen silmään pisti Amerikassa, oli se vallan erilainen tapa, jolla sodasta keskusteltiin sillä puolella Atlanttia. – – Valtameren toisella puolen on kaikki uudempaa, ihmiset naiivimpia ja tietämättömyys Euroopan oloista suuri. Englantilainen hillitty tapa oli kuin pois puhallettu Amerikassa, ja kaikki kertomukset sotatantereelta olivat kasvaneet jättiläiskokoisiksi. Amerikassa ei häikäillä, kun on tehtävä propagandaa puoleen tai toiseen.” Ei häikäillä, ei.

Malmbergista puhuttaessa on tapana nostaa esiin hänen epäsovinnaisuutensa ja rohkeutensa elää itsensä näköistä elämää, mikä onkin merkille pantavaa ottaen huomioon ajan, jolloin hän eli. Pelkkä vastarannan kiiski hän ei kuitenkaan ollut. Hän oli sielultaan seikkailija ja halusi kokea uutta, mutta hänessä voi nähdä myös älykkään ja tarkkanäköisen havainnoitsijan, joka näki pintaa syvemmälle. Hänellä oli psykologista silmää ja kykyä luovia tilanteessa kuin tilanteessa. Aivan ilmeisesti hänellä oli erinomaiset sosiaaliset taidot. Toisenlaisissa olosuhteissa – miehenä? – hän olisi voinut tehdä vaikkapa loistavan valtiomiesuran ja jättää pysyvän jäljen historiankirjoihin sen sijaan, että nyt joudumme kysymään: ai kuka Aino Malmberg?