Kirjasyksy on ollut vilkas ja moniääninen, vaikka tässä blogissa onkin ollut hiljaista. Hiljaisuus ei tarkoita, että Punoksessa olisi laiskoteltu. Päinvastoin, kiirettä on pitänyt, ja tulevan kevään ja kesän kirjat ovat jo pitkällä. Mutta on syksylläkin saatu kirjoja ulos. Niistä muutama sana.
Punoksen kirjasyksy käynnistyi novellikokoelmalla Ourika ja muita traagisia naiskohtaloita. Sen 12 novellia kuvaavat eri ikäisten ja eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien naisten elämänkohtaloita, joista välittyy elävä, tunteita herättävä kuva elämänmenosta noin sata vuotta sitten. Aikansa eturivin naiskirjailijat kuvaavat koskettavasti naisten osaa: heidän valintojaan, haaveitaan ja pettymyksiään, jotka ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia aikakaudesta riippumatta.
Osa novelleista käsittelee aiheita, jotka ovat erityisen ajankohtaisia juuri nyt. Esimerkiksi eteläafrikkalainen Olive Schreiner kuvaa naisten kärsimyksiä sodassa. Vaikka novelli sijoittuu buurisotien aikaan 1800-luvun lopun Etelä-Afrikkaan ja hyvin karuun elinympäristöön, lukijalle ei tuota vaikeuksia eläytyä tarinaan ja ymmärtää jotain siitä, millaista on lähettää oma poika tai puoliso sotaan ja ottaa vastaan suruviesti, kun pahin tapahtuu. Samaa joutuvat äidit ja vaimot kokemaan tällä hetkellä esimerkiksi Ukrainassa.
Myös niminovelli, Claire de Durasin ”Ourika”, on ajan hermolla, vaikka sijoittuukin 1800-luvun alkuun. Sen teemana on rasismi ja ihonvärin vaikutus ihmisen elämänkulkuun ja identiteettiin. Valkoisen perheen kasvattityttärenä elänyt Ourika havahtuu teini-ikäisenä huomaamaan, miten ihonväri erottaa hänet ympäröivästä yhteiskunnasta ja vie häneltä tulevaisuudennäkymät, jotka muille lankeavat luonnostaan. Tositapaukseen perustuva tarina herätti aikanaan pahennusta, olihan ennenkuulumatonta nostaa päähenkilöksi värillinen nainen ja kuvata tapahtumat hänen näkökulmastaan.
Punoksen uunituore julkaisu Kutsumus on suffragettiromaani 1910-luvun Britanniasta. Äänioikeustaistelu kävi maassa tuolloin kiivaimmillaan, kunnes syttyi ensimmäinen maailmansota ja muutti kaiken.
Kirjan päähenkilö Ursula on kemisti, joka tempautuu mukaan äänioikeustaisteluun. Hän liittyy militanttina pidettyyn järjestöön ja osallistuu mellakoiksi kääntyviin mielenosoituksiin ja muuhun kiistanalaiseen toimintaan. Seuraa vankilatuomioita, nälkälakkoja ja pakkoruokintaa. Ursulan karut vankilakokemukset ovat paikoin hyytävää luettavaa.
Sodan sytyttyä Ursula palaa tieteen pariin. Kirjan toinen teema onkin naisen asema tiedemaailmassa, tai laajemmin ottaen vakavasti otettavana toimijana työelämässä ja yhteiskunnassa ylipäätään.
Päähenkilön esikuvana oli kirjailijan – Edith Ayrton Zangwillin (1875–1945) – äitipuoli, fyysikko Hertha Ayrton, jonka kokemukset sekä äänioikeustaistelijana että tieteentekijänä olivat hyvin samankaltaisia kuin Ursulan. Sittemmin Ayrtonin työ on saanut ansaitsemaansa arvostusta, ja Britannian tiedeakatemia Royal Society on nimennyt hänet tieteenhistorian kymmenen vaikutusvaltaisimman brittiläisen naisen joukkoon.
Kutsumus on ainutlaatuinen aikalaiskuvaus vuosisadan alun suurista mullistuksista. Sitä voisi pitää tendenssiromaanina, sillä se nostaa esiin sukupuolten välisen tasa-arvon puutteita ja ongelmia ja muistuttaa nykylukijaa siitä, millaisiin uhrauksiin naiset olivat äänioikeuden puolesta valmiita. Kyseessä on kuitenkin myös verevä lukuromaani, jossa on mukana niin romantiikkaa kuin kiinnostavia sivuhenkilöitä ja kiehtovaa arjen kuvausta. Lopputuloksena on värikäs tarina, joka tarjoaa mukaansatempaavan lukukokemuksen.
Vaikka Ourika, Kutsumus ja muu vanha kirjallisuus kuvaavat mennyttä maailmaa, niillä on arvoa myös nykylukijalle. Kaunokirjallisuus kertoo historiasta elävämmin ja koskettavammin kuin tieto- ja oppikirjat. Se auttaa ymmärtämään, millaista elämä on erilaisten historiallisten tapahtumien pyörteissä ollut, aikalaiskirjallisuus kenties kaikkein aidoimmin.
Kirjallisuus ei tietenkään ole oikotie ymmärrykseen, mutta se antaa siihen mahdollisuuden: tilaisuuden eläytyä toisen ihmisen osaan, kenties toisenlaisessa ajassa ja paikassa, ja nähdä maailma muustakin kuin omasta – usein varsin kapeasta – näkökulmasta.
Ihminen ei historian saatossa ole kovin paljon muuttunut, vaikka maailma ympärillä onkin. Perustunteet ja -kokemukset ovat aina ja kaikkialla paljolti samoja. Siksi vanha kirjallisuus voi puhutella siinä missä uusikin. Parhaimmillaan se laajentaa omaa kokemus- ja näkemysmaailmaa tavalla, johon tuskin mikään muu pystyy.