Naiset ovat kirjoittaneet luonnosta, sen arvosta ja suojelemisen tarpeesta siinä missä miehetkin. Miksi tunnemme luontokirjallisuuden klassikoista vain miesten teokset?

Luonnosta kirjoittaminen ei äkkiseltään tuntuisi liittyvän millään lailla sukupuoleen. Mutta jos – ja kun – lähes kaikki luontokirjallisuuden klassikoiksi nostetut teokset ja esseet ovat miesten kirjoittamia, kuva muuttuu. Erityisen selvästi naisten puuttuminen näkyy käännöskirjallisuudessa. Suomeksi on saatu lukea muun muassa sellaisten ”suurten” luontoajattelijoiden tuotoksia kuin Ralph Waldo Emerson, Henry David Thoreau, John Muir ja Aldo Leopold. Mutta ei yhdenkään naisen.

Eivätkö naiset ole kirjoittaneet luonnosta mitään varteenotettavaa? Ovat tietenkin. Miksi heidän kirjoituksiaan ei sitten ole noteerattu? Miksi heidän tekstejään ei ole mukana antologioissa? Miksi naisia ei mainita luonnonsuojeluaatteen tai ympäristöfilosofian historiaa käsittelevissä teoksissa?

Syitä on monia. Ennen 1900-lukua naisilla ei ollut sanottavammin mahdollisuuksia opiskella eikä näin ollen saavuttaa virallista asemaa tiedemaailmassa. Niinpä heidän kirjoituksiaan ei pidetty yhtä arvovaltaisina kuin miesten. Koska naiset oli pääsääntöisesti sidottu kotiin, heidän katseensa kohdistui lähiluontoon. Sitä taas ei pidetty oikein minään, sillä ”oikeaa” luontoa olivat erämaat. Monet naiset myös suuntasivat kirjoituksensa lapsille – ja olivat siten luontokasvatuksen edelläkävijöitä – mutta lastenkirjoja ei ole arvostettu samalla tavalla kuin aikuisille tarkoitettuja tekstejä.

Kun 1990-luvun taitteessa opiskelin Helsingin yliopistossa ympäristötieteitä, en ymmärtänyt juurikaan ihmetellä, miksi esiin nousi vain miesnimiä. Miehiähän kaikkien muidenkin alojen ”suuret” ajattelijat ja vaikuttajat pääsääntöisesti olivat. Kun sitten 2000-luvun mittaan vastaani alkoi tulla englanninkielisiä artikkeleita ja kirjoituskokoelmia, joissa nostettiin esiin luonnosta kirjoittaneita naisia, havahduin: naisten panos luonnonsuojeluaatteen kehitykselle, ihmisen luontosuhteen ymmärtämiselle ja luonnosta kirjoittamisen perinteelle on ollut vähintään yhtä suuri kuin miestenkin. Naiset vain ovat historian saatossa jääneet miesten varjoon.

Noista havainnoista syntyi ajatus koota ja suomentaa naiskirjoittajien luontoaiheisia tekstejä antologiaksi. Mitä enemmän aiheeseen perehdyin, sitä enemmän löytyi naisia, jotka olivat olleet edelläkävijöitä luonnonsuojelun, luonnontieteiden popularisoinnin ja/tai luonnosta kirjoittamisen saralla.

Aineistoa kertyi valtavasti. Naisia ja heidän kirjoituksiaan oli paljon enemmän kuin mihin yhden kirjaprojektin puitteissa ehdin paneutua. Ja millaisia naisia löysinkään! Rohkeita, sisukkaita, itsenäisiä, tiedonjanoisia, intohimoisia, omalaatuisia… Monet omistivat koko elämänsä luonnon tutkimiselle ja luontohavainnoistaan kirjoittamiselle. Useimmat eivät kuitenkaan voineet tehdä sitä työkseen, koska heillä ei juuri ollut pääsyä tiedemaailmaan. Niinpä antaumuksellinen luontoharrastus edellytti tavallisesti joko suvun perintönä tulevaa varallisuutta, hyvätuloista puolisoa tai – jos harrastuksen tuloksena syntyi kirjoja – hyvää kirjamyyntiä. Poikkeuksiakin oli, mutta pääsääntöisesti luontoon liittyvä toiminta, oli se sitten suunnitelmallista tutkimustyötä tai harrastusluonteisempaa puuhastelua, oli keski- ja yläluokan naisten ylellisyyttä.

Eivät luontoharrastaja- ja luonnontutkijanaiset silti yhdestä puusta olleet. Joukkoon mahtuu monenlaisia persoonia ja erilaisia elämänkulkuja. Monen elämä saattoi oman aikansa näkökulmasta olla hyvinkin erikoista. Jotkut menivät toki naimisiin, saivat lapsia, elivät tavallista elämää ja harrastivat luontoa siinä sivussa. Monet kuitenkin elivät naimattomina tai ainakin lapsettomina ja omistautuivat kokonaan luonnontieteille tai luonnonsuojelulle. Ympäristön paheksunnasta huolimatta he rämpivät ojissa keräämässä näytteitä, kiipeilivät puissa ja puhelinpylväissä ottamassa valokuvia tai vaelsivat yksin vuorilla hakemassa elämyksiä ja nauttimassa maisemista. He kampanjoivat luonnon ja sen suojelemisen puolesta jo paljon ennen kuin ihmistoiminnan haitalliset vaikutukset luontoon yleisesti ymmärrettiin ja myönnettiin. Hei eivät tavoitelleet mainetta ja kunniaa, heitä ajoi eteenpäin kiinnostus ja rakkaus luontoa kohtaan.

Aineistoa naisten luontokirjoitusten kokoelmaan olisi siis ollut yllin kyllin. Naiset ovat kirjoittaneet luonnosta paljon ja moneen tarkoitukseen: tietokirjoja, romaaneja, yleistajuisia ja tieteellisiä artikkeleita, esseitä, päiväkirjoja, runoja, kertomuksia, lastenkirjoja… Lopputulos – antologia Luonto naisen silmin – ei ole valikoima kaikkien aikojen parhaita luontokirjoituksia tai kattava katsaus laajaan aihepiiriin, vaan varsin epätasainen ja sattumanvarainenkin poiminta erilaisia lähestymistapoja edustaneiden naisten kirjoituksia.

Mukaan valikoitui sekä tunnustusta saaneita että tuntemattomampia kirjoittajia ja varsin erityyppisiä tekstejä. Valintaan vaikuttivat paitsi kirjoittajan ja hänen tuotantonsa merkitys luontokirjoittamisen historiassa, myös esimerkiksi kirjoitusten saatavuus – monista kirjoista on nimittäin olemassa vain alkuperäispainokset, ja monet artikkelit ja esseet on julkaistu vain aikakautensa lehdissä. Kaikkiin ei enää pääse käsiksi.

Toivon, että kokoelma antaa kuitenkin jonkinlaisen kuvan siitä, miten monella tavalla naiset ovat luontoa harrastaneet ja siitä kirjoittaneet. Monet kirjan kirjoittajista olivat luontoajattelussaan hyvinkin edistyksellisiä ja aikaansa edellä. Heidän äänensä täydentää kuvaamme ympäristöajattelun historiasta ja ihmisen luontosuhteen kehityksestä.

Luonto on aiheena ajaton. Siksi kirjan tekstit puhuttelevat edelleen, vaikka ne on kirjoitettu yli sata vuotta sitten.