Ernaux’n palkintoa ja tuotantoa on ehditty analysoida suunnasta jos toisesta. Jotkut ovat iloinneet siitä, että palkituksi tuli nykyisin niin suosittu omaelämäkerrallisuus, toiset ovat nostaneet esiin Ernaux’n naisnäkökulman, toiset hänen tapansa käsitellä työväenluokkaista taustaansa. Soraääniä ei ole kuulunut paljonkaan, vaikka kyseessä on kirjailija, joka kirjoittaa ”pieniä naisten tarinoita”.

Ernaux’n omaelämäkerrallinen proosa laajenee kuitenkin kuvaamaan lähihistoriaa ja yhteiskuntaa yleisemmin, tosin ranskalaisesta näkökulmasta. Suomalainen lukija tunnistaa kyllä ilmiöt, mutta ei aina yksityiskohtia. Kulttuurierot eivät silti häiritse lukunautintoa tai estä ymmärtämästä, mistä Ernaux puhuu. Hänen kirjansa ovatkin oiva esimerkki siitä, että henkilökohtainen todellakin on – taitavan kirjoittajan käsissä – poliittista.

Nobel-puheessaan Ernaux sanoi kirjoittaneen parikymppisenä päiväkirjaansa, että hän aikoo kirjoittaa kostaakseen väkensä puolesta. ”Väellään” hän tarkoitti tuolloin työväenluokkaa ja kostamisella lähinnä nousemista köyhyydestä ja halveksitusta luokka-asemasta kirjallisiin intellektuellipiireihin. Myöhemmin hän näki tärkeäksi kirjoittaa nimenomaan siitä, miten hänen ”väkensä” eli. Tuohon väkeen hän liitti sittemmin myös kaikki naiset taustasta riippumatta. Naisen elämä ja naiseksi kasvaminen onkin ollut hänen teostensa keskiössä, luokkakysymyksen ohella. Palkintopuheessaan hän määrittelee kirjansa sosiologisiksi ja feministisiksi.

Ernaux on haastatteluissa kertonut, että hänelle 23-vuotiaana tehty laiton abortti on ollut hänen elämäänsä eniten vaikuttanut tapahtuma. Traagista sinänsä, että ehkäisypilleri laillistettiin Ranskassa vain pari vuotta myöhemmin (abortti vasta noin kymmenen vuoden kuluttua tapahtumasta). Vuonna 2000 Ernaux kirjoitti kokemuksestaan omaelämäkerrallisen romaanin L’événement, joka on tulossa toukokuussa suomeksi nimellä Tapaus. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, Audrey Diwanin vuonna 2021 ohjaama Happening. Elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlien Kultaisella leijonalla.

Annie Ernaux oli 17. kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut nainen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että miehiä on palkittu 102. Naisille myönnetyistä palkinnoista kahdeksan on tullut 2000-luvulla. Kun ottaa huomioon, että palkinto on myönnetty vuodesta 1901 alkaen, sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta on menty aimo harppaus eteenpäin. Ehkä jo piankin ollaan tilanteessa, jossa sukupuolijakaumaa ei enää tarvitse laskea; kirjallisuuden miehinen kaanon murtuu ja sukupuoli muuttuu merkityksettömäksi…

Sitä odotellessa voi tarkastella naisnobelistien listaa vaikkapa kulttuurisen monimuotoisuuden näkökulmasta. Kovin on länsimaalaispainotteinen, vieläpä Eurooppa-keskeinen. Euroopan ulkopuolelle palkinto on mennyt vain kuusi kertaa, ja niistäkin neljä Pohjois-Amerikkaan. Vuonna 1945 palkinnon sai chileläisen runoilija Gabriela Mistral ja vuonna 1991 eteläafrikkalainen Nadine Gordimer. Ainoa ei-valkoihoinen palkittu on amerikkalainen Toni Morrison, joka sai Nobelinsa vuonna 1993.

Eivät palkitut naiskirjailijat toki yhdestä puusta veistettyjä ole, mutta hieman enemmän voisi monimuotoisuuttakin painottaa. Vaikea uskoa, etteikö esimerkiksi Aasiasta löytyisi palkitsemisen arvoisia naiskirjailijoita, tai Afrikasta muitakin kuin valkoihoinen Gordimer.

Eurooppalaisista palkituista pistää ehkä eniten silmään se, että heistä peräti kaksi on ollut puolalaisia: Wislawa Szymborska, joka sai palkinnon vuonna 1996, ja Olga Tokarczuk, jolle se myönnettiin 2018. Pohjoismaihinkin Nobel on tullut kaksi kertaa – tai kolme, jos Saksassa syntynyt mutta juutalaisvainoja liki viisikymppisenä Ruotsiin paennut, siellä loppuelämänsä elänyt ja Ruotsin kansalaisuuden saanut Nelly Sachs (Nobel vuonna 1966) katsotaan ruotsalaiseksi. Ne kaksi muuta pohjoismaalaista nobelistia ovat norjalainen Sigrid Undset (1928) ja ruotsalainen Selma Lagerlöf, joka oli ensimmäinen kirjallisuuden Nobelin saanut nainen.

Lagerlöf sai palkinnon vuonna 1909 ennen kaikkea runotuotannostaan, mutta hänet tunnetaan parhaiten lastenkirjastaan Nils Holgerssonin ihmeellinen matka, joka ilmestyi alun perin suomeksi nimellä Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Se on käännetty noin 60 kielelle. Kaiken kaikkiaan Lagerlöf kirjoitti laajan tuotannon, joka on pääosin suomennettu.

Lagerlöfiin liittyy kiintoisa Suomi-anekdootti. Talvisodan aikana hän nimittäin luovutti kultaisen palkintomitalinsa Suomen hyväksi järjestettyyn keräykseen.

Jo mainittujen lisäksi naisnobelistien listalta löytyvät italialainen Grazia Deladda (1926), yhdysvaltalainen Pearl S. Buck (1938), itävaltalainen Elfriede Jelinek (2004), brittiläinen mutta nuoruutensa Etelä-Rhodesiassa viettänyt Doris Lessing (2007), romaniansaksalainen Herta Müller (2009), kanadalainen Alice Munro (2013), valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš (2015) ja yhdysvaltalainen Louise Glück (2020).

Chileläisen Mistralin ja saksalais-ruotsalaisen Sachsin runoja löytyy suomeksi vain muutamasta antologiasta, mutta muita on suomennettu enemmän tai vähemmän kattavasti, monia kylläkin vasta palkinnon myöntämisen jälkeen.