Harva taitaa tunnistaa nimeä, mutta Selma Anttila (1867–1942) kuului 1800- ja 1900-lukujen vaihteen yhteiskunnallisesti aktiivisiin suomalaisiin naiskirjailijoihin, jotka ottivat kantaa aikansa sosiaalisiin ongelmiin. Anttila käsitteli tuotannossaan erityisesti naisen asemaan ja vähäosaisiin liittyviä epäkohtia. Yhteensä hän julkaisi parikymmentä teosta: romaaneja, novelleja ja näytelmiä.

Paitsi kirjailija, Anttila oli myös rauhanaktivisti ja kansanvalistaja. Vuosina 1890–1893 hän hoiti Sörnäisten Kansankodin – joka oli työväestön harrastus- ja yhdistystoiminnan keskus – taloutta ja kirjastoa. Hän toimi pitkään Suomen Naisyhdistyksen sihteerinä, ajoi voimakkaasti naisten äänioikeutta ja oli hyvää vauhtia pääsemässä ensimmäiseen eduskuntaan, kunnes luopui ehdokkuudestaan Lucina Hagmanin hyväksi. Vuonna 1920 hän oli perustamassa Suomen Rauhanliittoa. Hän oli myös innostava puhuja ja kiersi ympäri Suomea esitelmöimässä naisasiasta, kirjallisuudesta ja rauhanaatteesta.

* * *

Selma Helander syntyi sepän tyttärenä Orimattilassa. Hän oli maalaistyttö mutta pääsi Helsinkiin oppikouluun, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. Isoveljet kustansivat koulunkäynnin, joten hän kävi Helsingin suomalaisen tyttökoulun ja sen jatko-opiston ja valmistui opettajaksi. Sen jälkeen hän työskenteli muun muassa kansakoulun opettajana.

Vuonna 1893 hän meni naimisiin opettajakollegansa Werner Andelinin kanssa. Myöhemmin he muuttivat sukunimensä Anttilaksi.

Naisyhdistyksen sosiaalityössä Anttila oli nähnyt läheltä, miten rankkaa työväestön ja vähäosaisten elämä oli. Hän sanoi sen vaikuttaneen häneen valtavasti ja ajaneen hänet kirjailijan uralle. Sosiaalinen omatunto ja halu parantaa huono-osaisten asemaa näkyy erityisesti hänen esikoisteoksessaan, novellikokoelmassa Kuvia työväen kaupungista (1904), joka kuvaa työväestön ja erityisesti työläisnaisten elämää.

Monissa teoksissaan hän tarttui ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Esimerkiksi romaaneissaan Hallimajan nuoret (1907) ja Pankinjohtajan tytär (1914) hän käsitteli suurlakkoa. Kaupungin lapsi (1909) puolestaan toi kaupungin ja maaseudun vastakkainasetteluun uudenlaisen ja radikaalinkin näkökulman. Kun kaupunki oli ollut tapana nähdä paheiden pesänä, Anttilan päähenkilölle – ns. uutta naista edustavalle kaupunkilaistytölle – elämä ahdasmielisellä maaseudulla osoittautui mahdottomaksi, kun taas kaupunki näyttäytyy kirjassa vapaan ja sallivan elämän tyyssijana.

Anttila hyödynsi kirjoissaan usein omia tai lähipiirinsä kokemuksia. Uhri (1922) on omistettu hänen pojalleen Taunolle, joka kirjan päähenkilön tavoin kuoli kansalaissodassa vuonna 1918. Kirjassa Anttila kuvaa koskettavasti ja tunnistettavasti äitiyden tuntoja aina lapsen syntymästä tämän ennenaikaiseen kuolemaan. Kirjaa lukiessa ei voi olla ajattelematta tämän päivän ukrainalaisäitien kokemuksia.

Sukunsa vaiheita Anttila kuvasi laajemmin romaaneissaan Pyryn perhe (1937) ja Nuoret kauppiaat (1938). Kirjat saivat paljon kiitosta ja nostivat hänen uransa uuteen kukoistukseen. Viimeisen romaaninsa Elämän kiirastulessa hän kirjoitti päälle seitsemänkymppisenä vuonna 1940. Se on avioliittoromaani, joka käsittelee luokkaeroja ja ensimmäisen maailmansodan jälkeistä murroskautta.

Selma Anttila sai valtion kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1923 ja 1939.