Kun esittää jonkin sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvän väitteen, vaikkapa että naiset ovat kirjallisuuden historiassa jääneet miesten varjoon, tulee asettaneeksi päänsä pölkylle. Väite tyrmätään tai vähintäänkin kyseenalaistetaan, ellei tueksi ole esittää kovia faktoja. Olenkin viime aikoina lueskellut tilastoja, tutkimuksia ja kirjallisuushistoriikkeja.

Heti alkuun on mainittava, että keskityn tässä katsauksessa ainoastaan kirjailijoiden sukupuoleen ja tiedostan, että näkökulmani on rajoittunut. Viime aikoina on puhuttu paljon intersektionaalisuudesta eli siitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa – tai tässä tapauksessa kirjallisuudessa – vaikuttaa sukupuolen ohella moni muukin seikka: ihonväri, etninen tausta, ikä, yhteiskuntaluokka, uskonto, sukupuolinen suuntautuminen jne. Jätän ne tällä erää huomiotta ja tarkastelen pelkästään sitä, miten sukupuoli on vaikuttanut ja yhä vieläkin vaikuttaa kirjailijan asemaan ja hänen kirjojensa vastaanottoon.

Varhaiset naiskirjailijat

Naiset puuttuvat monen kielialueen ja maan kirjallisuuden kaanonista lähes tyystin, tai sitten heitä käsitellään kirjallisuushistorian teoksissa jonkin sentapaisen otsakkeen alla kuin ”varhaiset naiskirjailijat”, ”naismodernistit” tai ”kirjoittavat naiset”. Edelleen tehdään siis jako kirjailijoihin ja naiskirjailijoihin. Näin todetaan vuonna 2019 käynnistetyssä viisivuotisessa laajassa, Euroopan tiedeneuvoston rahoittamassa yleiseurooppalaisessa tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan eurooppalaisten naisten kirjoittamia tekstejä aikavälillä 1500-1780 (1). Tutkimus kattaa kuusi eri kielialuetta, ja sen tavoitteena on antaa ääni kirjoittajille, joiden kirjoitukset on aiemmin sukupuolen vuoksi sivuutettu muun muassa siksi, että niitä on pidetty liian henkilökohtaisina, toisin sanoen naiskirjoituksina, vailla yleisempää merkitystä.

Hanketta vetävä Carme Font Paz Barcelonan yliopistosta sanoi The Guardian -lehden haastattelussa (27.12.2018), että tutkimuksen kattamana aikana naisten kirjoitukset nähtiin vähempiarvoisina, pelkkinä miesten kirjoitusten matkimisena, koska naiset kirjoittivat epämuodollisemmin eivätkä noudattaneet muodollista esseetyyliä. Vapaamuotoisempi kirjoitustapa johtui siitä, ettei naisilla ollut muodollista koulutusta, ja sitähän heidän oli tuohon aikaan hyvin vaikea saada. Se ei kuitenkaan tarkoita, että naiset olisivat olleet passiivisia sivustaseuraajia yhteiskunnallisessa keskustelussa tai että he olisivat kirjoittaneet vain omista henkilökohtaisista asioistaan, huomauttaa Font Paz. Monet naiset olivat kiinnostuneita politiikasta ja ajankohtaisista kysymyksistä ja ottivat niihin kirjoituksissaan kantaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea hanke nostaa päivänvaloon.

Naiset kirjallisuuden kaanonissa

Vuosisatojen vieriessä naiset saivat vähitellen jalansijaa kirjailijoina. 1800-luvun puolivälissä peräti puolet englanniksi julkaistavista kirjoista oli naisten kirjoittamia. Sen jälkeen alkoikin alamäki. Seuraavan sadan vuoden aikana naisten kirjoittamien kirjojen osuus putosi 25 prosenttiin. Tämä selvisi tutkimuksessa, jossa käytiin läpi yli 100 000 englanninkielistä romaania kahdensadan vuoden ajalta (2). Ilmiötä selittää tutkijoiden mukaan ainakin osittain kirjallisuuden arvostus. 1800-luvulla se oli alhainen, joten naiset saivat rauhassa kirjoittaa ja julkaista kirjoja. Kun kirjallisuuden ja kirjailijuuden arvostus sitten alkoi nousta, miehet valtasivat alan. Samalla kirjallisuus muuttui myös sisällöltään miespainotteiseksi, sillä naishahmojen määrä kirjoissa väheni. Miesten kirjoittamissa romaaneissa naisia on nimittäin vain noin neljännes henkilöhahmoista, kun heitä naisten kirjoittamissa kirjoissa on suunnilleen puolet.

Kirjallisuushistoriaan noista 1800-luvun lukuisista naiskirjailijoista päätyi vain jäävuoren huippu eli muutama poikkeusyksilö, kuten Jane Austen, Brontën sisarukset ja George Eliot (joka kirjoitti miehen nimellä ollakseen kirjailijana vakavasti otettava). Ne naiskirjailijat, jotka olivat ”vain” hyviä mutta eivät kirjallisuuden konventioita uudistavia, unohtuivat, toteaa viktoriaanisen ajan kirjallisuuteen erikoistunut tutkija, kriitikko ja tietokirjailija Elaine Showalter. (3) Sen sijaan kirjallisuushistoriikkeihin ja antologioihin on kelpuutettu varsin keskinkertaisetkin mieskirjailijat.

Suomessa naiset astuivat kirjalliselle näyttämölle 1830-luvulla ja kirjoittivat aluksi runoja ja kertomuksia. Ensimmäinen suomalainen romaani oli Fredrika Wilhelmina Carstensin ruotsiksi kirjoittama Murgrönan, joka ilmestyi vuonna 1840, 30 vuotta ennen Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. (4) Kirjallisuushistorian kirjoista Carstensin nimeä on viime vuosiin saakka saanut hakea turhaan; se katosi samaan mustaan aukkoon kuin niin monen muunkin naiskirjailijan nimi ja tuotanto. Kuinka moni on kuullut esimerkiksi Theodolinda Hahnssonista? Hän oli ensimmäinen suomeksi kirjoittanut naiskirjailija ja kirjoitti runoja, novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Tai Hanna Ongelinista, joka oli ensimmäinen varsinainen ammattikirjailijamme eli ensimmäinen, joka sai elantonsa kirjailijan työstä? Hän aloitti laajan tuotantonsa 1870-luvulla. (5)

Suvi Ahola kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomissa (HS 9.5.2021) suomalaisista kirjallisuusantologioista ja totesi hänkin, että kovin on miehistä. Esimerkiksi maailmankirjallisuutta esittelevän Kirjojen Kirjan (6) teksteistä 75 prosenttia on sellaisia, joissa miehet kertovat toisten miesten kirjoista. Valtaosa naistenkin kirjoittamista esittelyistä käsittelee mieskirjailijoiden teoksia. Varsinaisesti Aholan juttu koski kuitenkin Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittamaa tuoretta antologiaa Suurteoksia. Siinä sekä esiteltävät kirjat että niiden esittelijät ovat kaikki naisia. Ja mikä parasta, antologian nimessä ei ole nais-alkuista sanaa, mikä olisikin täysin turhaa. Mukana olevat kirjat eivät ole mitään marginaalin marinaa tai sukupuolta korostavia naiskirjoja vaan yksinkertaisesti hyvää ja merkittävää kirjallisuutta.

Kirjojen vastaanotto

Tilastokeskuksen selvitysten perusteella on tiedetty jo pitkään, että miehet lukevat pääasiassa miesten kirjoittamia kirjoja kun taas naiset lukevat tasaisesti sekä miesten että naisten kirjoittamia (7). Miehissä on kaikissa ikä- ja sosiaaliryhmissä selvästi enemmän niitä, jotka lukevat pääasiassa miesten kirjoittamia kirjoja kuin niitä, jotka lukevat suunnilleen yhtä paljon mies- ja naiskirjailijoiden teoksia. Valinta ei välttämättä ole tietoinen, mutta siinä tapauksessa se on sitäkin huolestuttavampi. Miten on mahdollista, että lukulistalle osuu vuodesta toiseen vain toisen sukupuolen kirjoittamia kirjoja, jos valintaa ei tee tietoisesti? Sattumaa se ei ole. Taustalla vaikuttavat asenteet, olivat ne tiedostettuja tai eivät. Ainakaan kyse ei ole siitä, että suurin osa kirjoista olisi miesten kirjoittamia. Suomen Kirjailijaliiton jäsenissä naisten määrä ylitti miesten määrän vuonna 2016 ja oli vuonna 2020 jo 53 prosenttia (8). Maailmanlaajuisesti naiskirjailijoiden osuus saattaa olla jonkin verran pienempi, mutta koska suurin osa suomalaisista lukee kirjansa kotimaisilla kielillä ja käännöskirjallisuuden osuus julkaistuista kirjoista on vain viitisentoista prosenttia (9), mahdollinen mieskirjailijoiden ylivalta joillakin muilla kielialueilla ei juuri suomalaisten lukutottumuksiin vaikuta.

Entä miten kirjat pääsevät esiin kritiikeissä? Vaikka naiset ostavat valtaosan kirjoista ja ainakin Suomessa myös kirjoittavat niistä vähintään puolet, kirjallisuuskritiikeissä hallitsevat miesten kirjoittamat arviot miesten kirjoittamista kirjoista. Amerikkalainen Vida-järjestö (Women in Literary Arts) kartoitti vuonna 2010 arvovaltaisissa kirjallisuuslehdissä – sellaisissa kuin London Review of Books, The Times Literary Supplement ja The New Yorker – julkaistujen kritiikkien sukupuolijakaumaa ja havaitsi, että noin kolme neljäsosaa kritiikeistä käsitteli mieskirjailijoiden teoksia. The New York Review of Booksissa miesten kirjoittamien kirjojen osuus oli peräti 83 prosenttia. (10)

Suomen osalta tilanne ei näytä paljonkaan paremmalta, vaikka toisin voisi luulla. Ainakin Helsingin Sanomissa, jonka kulttuurisivuilla julkaistut kirjallisuuskritiikit ovat lukijamäärältään ja painoarvoltaan Suomen mitassa omaa luokkaansa, sekä kritiikkien että niissä käsiteltyjen kirjojen kirjoittajista selvä enemmistö on miehiä. Vuonna 2016 miesten osuus oli molemmissa noin 70 prosenttia (11).

Entäpä miten jakautuvat kirjallisuuspalkinnot? Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on jaettu vuodesta 1984 lähtien. Tähän mennessä sen on saanut 22 miestä ja 15 naista. (12) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle esikoiskirjalle on jakautunut melko tasaisesti naisille ja miehille (13). Runeberg-palkinnon saajista valtaosa on yllättäen ollut naisia: vuodesta 1987 jaetun palkinnon on saanut 8 miestä ja peräti 18 naista (14).

Nobelin kirjallisuuspalkinnon kohdalla palkittujen lista on tasa-arvon näkökulmasta lohduton. Palkinto on jaettu vuodesta 1901 lähtien, ja vuoteen 2020 mennessä sen on saanut 117 kirjailijaa. Heistä vain 16 on ollut naisia. (15) Amerikkalainen National Book Award jaetaan nykyisin viidessä eri kategoriassa. Vuoden 1950 jälkeen kaunokirjallisuuden palkinnon on saanut 18 naista. Tietokirjallisuuden kategoriassa palkittuja naisia on ollut 9, runoudessa 12. (16) Brittiläisen The Booker Prizen on saanut 32 miestä ja 18 naista (17).

Naisten tie on pitkä ja kivinen

Mitä tästä kaikesta voi sanoa? Ainakin sen, että sukupuolella on väliä. Edellä mainitut esimerkit ovat tietenkin vain yksittäisiä poimintoja ja pelkkä pintaraapaisu laajaan ja monisyiseen ilmiöön, mutta pahasti näyttää siltä, että naiskirjailijat ovat kaikilla mittareilla alakynnessä mieskirjailijoihin nähden. Kyse tuskin on siitä, että naisten kirjoittamat kirjat olisivat huonompia kuin miesten kirjoittamat. Syytä on haettava historiasta. Naisiin on kirjoittajina suhtauduttu eri tavalla kuin miehiin. Naisten kirjoittamaa kirjallisuutta ja kirjoittavia naisia on yksinkertaisesti väheksytty, toteaa Suomen kirjallisuuden professori Mari Hatavara artikkelikokoelmassa Lähikuvassa nainen, jossa käsitellään naisia ja naiskirjailijoita 1800-luvun suomalaisessa kirjallisessa kulttuurissa (18). Naisten kirjoittamia kirjoja on pidetty kotikeskeisinä kyhäelminä tai romanttisena hömppänä, ei kunnon kirjallisuutena eikä varsinkaan taiteena. Naiset lörpöttelevät eivätkä hallitse kokonaisuuksia. Heissä ei ole neroutta, omaperäisyyttä eikä tyyliä. Huumorintajuttomiakin he ovat. Kun naiskirjoittajien teokset on näin suljettu taiteen ulkopuolelle, ei taiteen arvo eikä miehinen maailmankuva ole ollut uhattuna, toteaa Hatavara. Ja kun naiset jo heti alusta lähtien sysättiin marginaaliin, sieltä on ollut pitkä matka kirjallisuusantologioihin ja palkintopalleille.

Sama ilmiö näkyy tietenkin myös muualla yhteiskunnassa: naisen tie on kivisempi. Päästäkseen samalle viivalle miesten kanssa nainen tarvitsee aivan erityistä kyvykkyyttä ja kunnianhimoa. Pitkä patriarkaalinen perinne ei murru helposti.

Viitteet

(1) WINK – women’s Invisible Ink: Trans-Genre Writing and the Gendering of Intellectual Value in Early Modernity. www.projectwink.eu

(2) The Transformation of Gender in English-Language Fiction, Journal of Analytics, Vol. 1, Issue 1, 2018.

(3) Elaine Showalter (1977): A Literature of Their Own: British women novelists from Brontë to Lessing. Princeton University Press.

(4) Pia Forssell (1999): Kirjoittavat naiset (suom. Maija Hirvonen). Teoksessa Suomen kirjallisuushistoria I. SKS.

(5) Kati Launis (2005): Kerrotut naiset. Suomen ensimmäiset naisten kirjoittamat romaanit naiseuden määrittelijöinä. SKS.

(6) Juhani Salokannel (toim.): Kirjojen kirja. 1995. Otava.

(7) Tilastokeskus, Vapaa-ajan osallistuminen 2017, Lukemisen muutokset; Miesten tai naisten kirjoittaman kaunokirjallisuuden lukeminen, 15 vuotta täyttäneet (1991, 2002, 2017).

(8) https://kirjailijaliitto.fi/medialle/tilastoja-ja-tutkimuksia/

(9) Tilastokeskus, verkkoartikkeli osoitteessa https://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_001.html

(10) The 2010 VIDA Count.

(11) Voitto Ruohonen & Heikki Hellman (2020): Kirjan paikka kulttuurisivulla. Tabloidisaaio ja Helsingin Sanomien kirjallisuusjournalismin muutos 2011–2016. Avain 17(2), 36–57.

(12) Suomen Kirjasäätiö.

(13) Wikipedia / Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto

(14) Wikipedia / Runeberg-palkinto.

(15) https://www.nobelprize.org/prizes/lists/all-nobel-prizes-in-literature/

(16) Wikipedia / List of winners of the National Book Award.

(17) https://thebookerprizes.com/facts-figures

(18) Mari Hatavara (2001): Kirjallisuuskritiikin suhtautuminen naisiin romaanikirjailijoina 1800-luvun puolivälin Suomessa ja Ruotsissa. Teoksessa Päivi Lappalainen, Heidi Grönstrand ja Kati Launis (toim.) Lähikuvassa nainen. Näköaloja 1800-luvun kirjalliseen kulttuuriin. SKS.